Urheilijoiden pitää läpäistä arviointikomitean tarkistus.
Tiedusteluvirkamiehen mukaan pallon tiedonkeräämiskyky ei juurikaan eroa kiinalaissatelliiteista.
Partiot luopuivat takaa-ajosta, jonka pelättiin aiheuttavan vaaraa sivullisille. Kaahari saatiin kiinni myöhemmin Unioninkadulta.
Blomqvist kärsi tällä kaudella loukkaantumisesta.
Eteläisen kantakaupungin alueella sähköpotkulaudat ja polkupyörät saa jättää vain niille osoitettuihin paikkoihin. Pysäköintipisteitä on tulossa 250.
Yhdysvaltojen Nato-suurlähettiläs Julianne Smith kuvaa Suomen jäsenyyden toteutumista tiistaina suureksi hetkeksi.
27-vuotias ensikertalainen Miko Bergbom (ps) meni läpi eduskuntaan hurjalla äänimäärällä. HS kävi hänen kotikonnuillaan etsimässä suosion syitä.
Venäläiset politiikan asiantuntijat johtaja Dmitri Danilov Eurooppa-instituutista, professori Lev Voronkov Moskovan kansainvälisten suhteiden instituutista ja tutkija Roman Pljusnin Pohjoismaiden tutkimuskeskuksesta analysoivat Suomen eduskuntavaalien tulosta maanantaina Moskovassa.
Tiistain oikeudenkäynnissä Trumpille luetaan syytteet, häneltä otetaan sormenjäljet ja hänet valokuvataan. Rikossyytteen sisältöä ei ole vielä julkistettu.
Tyra Gittens kilpaili Tokion olympialaisten pituushyppyfinaalissa.
Jenni Karimäki yllättyi vaalituloksen arvaamattomuudesta: ”Paine oli kova eikä kukaan ei ollut varma omasta asemastaan.”
Tapaus sai viime vuonna paljon julkisuutta, kun toinen kissoista tallentui riistakameraan Joensuussa.
Kiina järjesti suuret sotaharjoitukset Yhdysvaltain kongressin puhemiehen Taiwanin-vierailun jälkeen viime vuonna.