Televisio | ”Syväväärennettyyn” pornovideoon saattaa päätyä, vaikkei olisi koskaan edes harrastanut seksiä
Nykyisten arvioiden mukaan niin sanotuista deepfake-videoista yli 90 prosenttia on pornovideoita, kertoo uusi dokumenttielokuva.
Nykyisten arvioiden mukaan niin sanotuista deepfake-videoista yli 90 prosenttia on pornovideoita, kertoo uusi dokumenttielokuva.
HS kävi aistimassa tunnelmia perussuomalaisten puoluetoimistolla vahvan tuloksen jälkeisenä maanantaina. Riikka Purra haluaa hallitukseen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
MM-turnauksen piti parantaa siirtotyöläisten asemaa Qatarissa. Brittilehden raportit sata päivää finaalin järkeen kertovat kuitenkin kaikkea muuta.
Matti Heikkinen (kd) ja Matti Heikkinen (kok) pohtivat, tulisiko heidän järjestää yhteisiä vaalitempauksia seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Linja-auto ja raitiovaunu törmäsivät Arkadiankadun ja Runeberginkadun risteyksessä.
Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toistaa, ettei Rkp kuitenkaan lähde ”perussuomalaista politiikkaa” tekevään hallitukseen.
Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan ohitse toisella kaistalla.
Suomi liittyy Natoon huomenna tiistaina, kun Naton perustamisesta on kulunut tasan 74 vuotta.
Pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Anne-Mari Virolainen menetti paikkansa eduskunnassa. Hän ei ole ehtinyt vielä pohtia syvällisesti syytä tulokseensa.
Promoottori Kalle Keskisen mukaan markkina on palautunut ennalleen vaikean korona-ajan jälkeen.
Vuonna 2022 Helsingissä haettiin ennätysmäärä passeja, mutta tämän vuoden ensimmäisinä kuukausina tahti on ollut vieläkin kovempi.
Australian romurallissa oli merkittäviä riskitekijöitä.
Helsinkiläismies ihmetteli koiransa käytöstä Jätkäsaaressa. Sitten työmaamontusta paljastui jumiin jäänyt kuutti.
Kesällä hinta saattaa nousta jopa 110 dollariin eli yli 30 prosenttia nykyisestä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.