Sosiaali- ja terveysministeriön Taneli Puumalainen arvioi, että asetusmuutos on valmis päätettäväksi hyvin nopeasti.
Neljä alaikäistä vietiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta vakavammilta vammoilta vältyttiin.
Siiri Rantanen sai mitaleja kaikissa arvokisoissa, joihin osallistui. Hän sai jaossa olleista 11 mitalista kahdeksan.
WHO:n mukaan koronaviruspandemia ei enää muodosta maailmanlaajuista terveysuhkaa. Suomessa siirtymä kohti normaalioloja tapahtui jo viime keväänä, sanoo THL:n Otto Helve.
Deimoksen koostumus viittaa siihen, että kuun alkuperä on sama kuin Marsin.
Rantanen kuoli perjantaina 98-vuotiaana. Hän oli suomalaisen naisurheilun pioneeri.
Timanttiliigan avauskisa käydään Dohassa.
Suvilahden skeittaajayhteisön mukaan kyse ei ole vain rampista vaan koko alueen alakulttuurista. ”Toivotaan, ettei tällaista enää pääse tapahtumaan.”
Juha Mieto nosti etenkin yhden asian esiin edesmenneestä Siiri Rantasesta.
Tällä viikolla myös naapurimaa Ruandassa kerrottiin noin 130 ihmisen kuolleen tulvien seurauksena.
Siiri ”Äitee” Rantanen oli kuollessaan 98-vuotias. Siiri Rantanen on kuollut, uutisoi STT. Rantanen oli kuollessaan 98-vuotias.
Hallituksen piirissä kritisoidaan Husia siitä, että tieto urkintatapauksesta tuli ministereille vasta noin kuukausi sen jälkeen, kun epäilty oli jäänyt kiinni. Husin johto ei allekirjoita kritiikkiä.