Pääkirjoitus | Ylen rahoituksesta tuli poliittista dynamiittia
Ylen rahoituksesta olisi voitu keskustella valtiontalouden näkökulmasta, mutta perussuomalaiset tekivät siitä ideologisen asian.
Ylen rahoituksesta olisi voitu keskustella valtiontalouden näkökulmasta, mutta perussuomalaiset tekivät siitä ideologisen asian.
AS Roman päävalmentajalla José Mourinholla oli tallentava mikrofoni koko ottelun ajan.
”Ulkoministeriöllä ja Ahvenanmaan virkamiehillä on läheiset suhteet, ja tästäkin on vaihdettu tietoja”, sanoo Veronica Thörnroos. Hänen mukaansa ahvenanmaalaiset eivät ole huolestuneita tilanteesta.
Moni puheenjohtajuutta harkitseva jäi lopulta tiirailemaan kahden vuoden päähän, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Robert Sundman.
Auton käyttövoima on tekninen, käytännönläheinen ja jopa aika kuiva asia, mutta silti se on politisoitunut vahvasti. Miksi riitelemme verkossa sähkömoottorin ja polttomoottorin takia?
Lukko, TPS ja Ässät kertoivat pelaajahankinnoistaan.
Öljyn ja bensiinin myynnillä rikastunut miljardööri puhui hiilimarkkinoihin keskittyneessä MTK:n tilaisuudessa.
Suomessa esitetty koronan luokittelemista valvottavaksi kulkutaudiksi.
Italian ulkoministeri perui suutuspäissään Ranskan-matkansa vain tunteja ennen sovittua tapaamista.
Aseman Lapset auttaa viranomaisia Pukinmäessä tapahtuneen tyttöjen välisen väkivaltatapauksen jatkohoidossa.
Korkojen nousun odotettiin jo jäähdyttävän uusien työpaikkojen syntyä, mutta toisin kävi.
Urheilupesun kiillotetaan Saudi-Arabian ryvettynyttä, ihmisoikeuksia polkevaa mainetta, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.
Tonttiriidat johtivat oikeussotiin, lokakampanjoihin ja lopulta Nygårdin vastaiseen valtavaan seksuaalirikosten jupakkaan.
Viikon suosituksissa myös uusi rap-levy, joka taltuttaa keväisen nostalgiannälän.
Adidaksen nettotappio oli 39 miljoonaa euroa tammi–maaliskuussa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö teki 482 miljoonaa euroa voittoa.
Helsingin antikvaarisilla kirjapäivillä on tarjolla monipuolisesti vanhempaa ja uudempaa kirjallisuutta.
Kun poliisi tutkii Oriveden kaivoksen laittomasta kaatopaikasta ylös tuotua jätettä, pienetkin yksityiskohdat, kuten vanhat kahvipaketit, ovat arvokasta ainesta.
Sosiaalisessa mediassa on kritisoitu Suvilahteen suunniteltua tapahtumakeskusta, jonka Helsinki hyväksyi ennen vappua.