Manchester City otti entistä tiukemman otteen mestaruustaistelussa.
Toista kiinniotetuista epäillään kahdesta taposta. Välivainion alueella on turvallista liikkua.
Lisäksi noin sata ihmistä on kateissa.
Aseman liukuportaiden kulkusuuntaa muutettiin viime lokakuussa. Kaupunki pohtii liukuporrasjärjestelyiden uusimista myös Hakaniemen asemalla.
Lontoossa St James’s Parkissa hälinä hiljentyi, kun Pyhän Edvardin kruunu painettiin kuninkaan päähän.
Kilpailu alkoi aika-ajoetapilla.
Kuningattaren kruunaus alkoi vaivalloisen näköisesti. Marie Claire -lehden mielestä tapahtuma sujui ”kömpelösti”.
Poliittiseen kieleen ujutetaan arvolatautuneita iskusanoja. Niiden tarkoitus on kampittaa vastustajaa, hämärtää tarkoitusperiä ja muuttaa todellisuutta.
Prinssin poika Archie täytti kruunajaislauantaina 4 vuotta. Tämän oletetaan olevan yksi syy siihen, miksei Harryn puoliso Meghan osallistunut kruunajaisiin lainkaan.
Miljardööri Louis Bacon yritti saada Linda Lampeniuksen todistamaan Nygårdia vastaan kahden raharikkaan oikeustaistelussa, joka päättyi tällä viikolla Nygårdin tappioksi. Nygårdin hyökkäysten kohteeksi joutunutta Lampeniusta neuvottiin pysymään erossa miljonäärien riidoista.
Eniten lajeja havaittiin Kristiinankaupungin Siipyyssä, jossa havaittiin yhteensä 108 eri lintulajia.
Jere Sallinen pelasi Sveitsissä Antti Törmäsen alaisuudessa. Hän ihailee sitä, kuinka upeasti suomalaisvalmentaja jaksoi pysyä positiivisena syövän uusiutumisesta huolimatta.
Kahden oopperalaulajan tytär, musikaalitähti Maria Lund oppi vanhemmiltaan, että lavalla hymyillään vaikka kesken perheriidan.