Venäjä | Yli 5 000 venäläistä vedonnut kahden vangitun teatterintekijän puolesta
Palkittu näytelmä Isis-vaimoista toi ohjaajalle ja käsikirjoittajalle syytteet terrorismin oikeuttamisesta ja ”tuhoisan feminismiaatteen tukemisesta”.
Palkittu näytelmä Isis-vaimoista toi ohjaajalle ja käsikirjoittajalle syytteet terrorismin oikeuttamisesta ja ”tuhoisan feminismiaatteen tukemisesta”.
Suomi pelaa toiseksi viimeisen ottelun ennen MM-kisoja.
Suomen kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari Hannu Lintu on sitä mieltä, että kulttuurin rahoitusosuus valtion budjetissa tulee säilyttää vähintään samana.
Devin Booker johdatti Phoenix Sunsin voittoon Denver Nuggetsia vastaan.
Poliisi on kertonut teon motiivin liittyvän mustasukkaisuuteen. Uhri oli epäillyn entisen puolison nykyinen mies.
Kokonaisvaltaisessa tanssiteoksessa katsoja kutsutaan osaksi rituaalia, jossa alitajunnan syvät kerrokset vapautetaan kaikkien aistien ja vahvan kehollisuuden kautta.
Kuningas Charles III ja kuningatar Camilla kruunataan lauantaina Lontoossa. HS seuraa juhlallisen päivän etenemistä päivän mittaan päivittyvässä kuvakoosteessa.
Zlatan Ibrahimovic oli levoton nuori, jota on ajanut läpi elämän näyttämisen vimma. Vielä 41-vuotiaanakin hän haluaa todistaa pystyvänsä ihmeisiin.
Konfliktissa on kuollut jo noin 700 ihmistä melkein kolmen viikon aikana.
Sakari Manniselle luvattiin, että kutsu NHL:ään tulee. Ei tullut. Siksi hän päätti hypätä kevääksi Leijonien matkaan, vaikka Vegas Golden Knights olisi toivonut muuta.