Vapun jälkeen kaupunki on siirtänyt ainakin 37 skuuttia ja antanut siirtomääräyksen 90 laudasta.
Hallitus aikoo hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Tapahtumien keskelle pyöräillyt pikkulapsi on saanut maailmanlaajuista huomiota.
Lionel Messillä ei ole mitään pelaajasopimusta Saudi-Arabiaan, sanoo hänen isänsä ja agenttinsa Jorge Messi.
Kiinteistönvälitysalan keskusliitto arvioi, että välittäjien määrä vähenee yhteensä noin 500–600 välittäjällä. Suuri osa joukosta on jo vaihtanut toisiin tehtäviin syksyn ja kevään aikana.
Mamba Assefa mieltää itsensä musiikin maustajaksi. ”Siitähän tässä on ytimeltään kyse. Soitetaan biisiä eikä esitellä kykyjä, ellei pyydetä.”
Jo kolme gepardia on kuollut lyhyen ajan sisällä hankkeessa, jonka tavoitteena on palauttaa maailman nopein maaeläin Intian luontoon.
Haley ja Hanna Cavinder pelasivat koripalloa Miamin yliopistojoukkueessa, mutta nyt he ovat siirtymässä showpainiin ja Jake Paulin firmaan.
Toukokuun ensimmäisenä päivänä alkanut lauttaliikenne keräsi matkustajia etenkin avajaispäivänään.
Venäjä vaati Viroa poistamaan Putin-julisteen kohtaamisessa Ystävyyden sillalla.
Keskustan Lohi ja Sdp:n Filatov kiistävät äänestäneensä omaa Sitra-suosikkiaan poliittiset lasit silmillä.
Tie sijaitsee noin viiden metrin syvyydessä, ja se on rakennettu kivilaatoista.