Ouran tarkoituksena on integroida Proxyn teknologia tuotteisiinsa siten, että Ouran älysormuksella voi tulevaisuudessa mahdollisesti maksaa tuotteita tai avata kodinovia.
Kauppaan sisältyy myös optio 150 lentokoneesta.
Sammutus jatkuu, paikalla useita yksiköitä.
Aiemmin pohdittiin, kutsutaanko Ilmasto- ja Luontopaneelin edustajia hallitusneuvotteluihin. Nyt molemmat pääsivät esittämään katsauksensa.
Hallitusneuvottelijat toivovat työllisyystoimien piristävän talouskasvua ja nostavan työllisyyttä. Kysymys on rahasta, mutta myös poliittisista tavoitteista.
Henkka Remes on vasta 23-vuotias, vaikka on ollut jo viisi vuotta Ylellä. ”Minulla ei ole mikään kiire, mutta samaan aikaan haluaisin tehdä enemmän, vaikka olen tehnyt jo vaikka ja mitä.”
Honkasalon mielestä kansanedustajien pitäisi saada kuulla, miksi Sitran hallintoneuvosto poikkesi Sitran hallituksen esityksestä ja nimitti yliasiamieheksi Atte Jääskeläisen.
Kummallakin 31-vuotiaista epäillyistä on aiempaa rikostaustaa muun muassa pahoinpitelyistä ja huumerikoksista. Toinen miehistä on tuomittu lisäksi dopingrikoksesta.
Ensi vuodelle pankki ennustaa bruttokansantuotteeseen yhden prosentin kasvua.
Vastaava pysäköinnintarkastaja Väinö Palva Helsingin kaupungilta toivoo, että autokouluissa lisättäisiin pysäköintisääntöihin liittyvää opetusta. Nykyisin vain kaksi teoriakokeen kysymyksistä liittyy pysäköintiin.
Vaihtoehdot kohtuuhintaisen asumisen uudistamiseksi Helsingissä ovat valmistumassa.
Vaalidemokratia toimi, mutta kampanjointi keskittyi asioiden sijaan pääministerikysymykseen.
Ruotsalainen toimittaja Clara Törnvall sai 42-vuotiaana autismidiagnoosin. Esikoiskirjassaan hän suuntaa katseensa myös muihin autismin kirjolla oleviin naisiin.