EU | EU-parlamentin suurin ryhmä ei enää edes neuvottele ennallistamisasetuksesta
Komission kiistelty esitys saattaa kaatua parlamentissa.
Komission kiistelty esitys saattaa kaatua parlamentissa.
Jokerien uutena nokkamiehenä aloittaa tuttu kiekkopersoona.
Vedenlaatua seurataan kesän aikana tehostetusti neljällä uimarannalla.
Nato lähettää 700 uutta rauhanturvaajaa Kosovoon paikallisvaalien synnyttämien väkivaltaisten yhteenottojen vuoksi.
Toimarin toimintaa pyörittävän Toimari ry:n hallituksen puheenjohtajan mukaan tulot eivät riitä kattamaan menoja, koska vuokrakulut ovat liian suuret.
Osa yrityksistä ja valtioista voittaa, osa menettää kilpailukykyään. Suomi voi olla yksi niistä maista, jotka hyötyvät eniten vihreästä siirtymästä.
Oikeuden mukaan nuoren vangittuna pitäminen on kohtuutonta tuomitun iän ja tutkintavankeuden pitkän keston takia.
Yhden asian puolueeksi leimautuminen ei välttämättä ole Rkp:lle heikkous, arvioi professori Kimmo Grönlund.
Leppävaaran maauimalan avaaminen on venynyt tänä keväänä. Viivästymisen syyksi mainitaan kilpailutuksen ja altaiden puhdistuksen ongelmat.
Lauluntekijä ja säveltäjä Selma Savolaisen uudella albumilla ”kummittelee kuollut mies”, jonka kanssa hän käy edelleen yksipuolisia keskusteluja.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Kenraali David H. Berger tutustuu torstaina muun muassa Merivoimien harjoitustoimintaan.
Suomen moukaritykki Silja Kosonen itsenäistyy hiljalleen tutussa pihapiirissä.
Fazerin salmiakkijäätelöä saa vielä joistain jäätelökioskeista alkukesän ajan.
Varkauden Lehtoniemen kaupunginosassa paloi sunnuntaina aamuyöllä luhtitaloasunto, jossa asunut mies löytyi paikalta kuolleena.