Ensimmäisen viikon aikana Hirttämättömät-elokuva on tavoittanut teattereissa hieman päälle 1 300 katsojaa.
Rokotteen saa ainoastaan ajanvarauksella.
Kaapatut lapset -yhdistyksen toiminnanjohtajan mukaan poliisin suorittamat maastoetsinnät kuulostavat lapsikaappausepäilyn yhteydessä poikkeukselliselta.
Avioero voi johtaa vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen ja pidätellä avioliitossa, jossa ei muuten tahtoisi olla. HS etsii haastateltavia puhumaan aiheesta.
Matkailu toipuu, ja suomalainen ohjelmistoyhtiö Hostway on kasvanut vauhdilla. Nyt yhtiö keräsi Suomen suurimpiin kasvusijoituksiin kuuluvan 163 miljoonan euron jättirahoituksen.
Toukokuun alussa julkaistu de_voyna-niminen kartta on tähän mennessä ladattu noin 23 600 kertaa.
Patrioottinen propaganda ja sotilaskoulutus on liitetty osaksi Venäjän koulujen opetusohjelmaa. Sotaa tukeva kampanjointi on hyvin yleistä, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jonna Alava.
THL odottaa, mitä syksyn koronarokotteet sisältävät. Rokotukset annettaisiin ennen talven tuloa yhtä aikaa influenssarokotteen kanssa.
Yhä useampi ylioppilas haluaa muokata lakistaan persoonallisemman. Helsinkiläinen perinteikäs hattuliike sen sijaan taistelee mustia lakkeja ja timanttilyyria vastaan.
Kansainvälinen sulkapalloliitto väläyttää neutraalien urheilijoiden sallimista.
Hallitusneuvottelijoille antamassaan vastauksessa ympäristöministeriö nostaa esille vapaaehtoisten maksujen mahdollisuuden.
Simo Grönroos piti puolueensa linjaa maahanmuuttoneuvotteluissa liian lepsuna. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV Uutiset.
Poliisin mukaan katukaupassa on jo jonkin aikaa esiintynyt Ksalol-nimistä lääkettä, jota käytetään päihtymistarkoituksessa.
Nordean asuntomarkkinaennusteen mukaan vaisu asuntokauppa saa vauhtia jo lähikuukausien aikana.