Hallitusneuvottelut ovat kestäneet jo toiseksi pisimpään itsenäisen Suomen historiassa.
Mies oli myynyt muun muassa näytönohjaimia ja ryijyjä yhteensä lähes 3 800 eurolla, mutta ei koskaan toimittanut tuotteita ostajille.
Bussikuskien turvallisuus nousi puheenaiheeksi myös vuonna 2011 useiden pahoinpitelyiden jälkeen.
Etelä-Suomen yllä liikkuva savuvana ei vaikuta ilmanlaatuun tai aiheuta oireita.
Kameramiestä kuljettanut moottoripyöräilijä menehtyi triathlonkisassa. Kaksi muuta ihmistä loukkaantui.
Naton historian suurin ilmaharjoitus on käynnissä Saksassa.
C-lohkon päätöspeliin Viroa vastaan ei jäänyt enää panosta.
Arabianmereltä Intian niemimaata lähestyvän trooppisen hirmumyrskyn odotetaan rantautuvan torstai-iltana paikallista aikaa.
Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä, mikä saattaa tarkoittaa kuivien ajanjaksojen lisääntymistä.
Lähipäivät ovat poutaisia lähes koko maassa. Tukalaksi helle saattaa äityä osassa maan etelä- ja keskiosaa.
Säätytalolta on tihkunut tietoja tulevan hallitusohjelman sisällöstä pitkin neuvotteluja, varsinkin nyt niiden loppusuoralla.
Topi Raitanen oli Paavo Nurmen kisoissa pahasti alavireinen, mutta asiantuntijan mukaan vielä ei ole syytä huolestua juoksutähden kunnosta. MM-kisojen uusi karsintajärjestelmä sen sijaan hieman huolestuttaa.