Venäjän kansalliskaarti | Prigožinin kapinan jälkeen Putinin viimeinen turva ilmoittaa hankkivansa raskasta kalustoa
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jussi Lassila sanoo, että julistavat lupaukset lisävoimasta ovat Venäjälle tyypillisiä.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jussi Lassila sanoo, että julistavat lupaukset lisävoimasta ovat Venäjälle tyypillisiä.
Putinin mukaan valtio olisi maksanut palkka-armeija Wagnerille vuodessa lähes miljardi euroa.
Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa linjattiin myös, että matkustamista kiristetään Suomen kautta muihin Schengen-maihin.
Sukelluksista löytyi uusi ammatti vedenalaisena valokuvaajana ja elokuvantekijänä.
Roman Rotenberg ja Rotenbergien yhtiöt hävisivät käräjäoikeudessa riidan, jolla he pyrkivät purkamaan Suomen ulosoton tekemät jäädytykset.
Pukin sopimus kestää ainakin kesäkuun 2025 loppuun saakka.
Pelastuslaitoksen mukaan palossa ei sattunut henkilövahinkoja.
Venäläinen liikemies vaati tuomioistuimessa rangaistusta kunnianloukkauksesta.
Maanpaossa elävä Mihail kirjoitti toukokuussa moskovalaisen ystävänsä työpaikalla käyneesti Wagner-sotilaasta, joka ennakoi kapinaa. Kapina jäi yritykseksi. Mitä siitä seurasi?
Poliisi pyytää havaintoja ja tietoja Paraisilla tapahtuneesta kirkon töhrimisestä.
Raaseporin Karjaalla on käynnissä rivitalopalo, jossa viisi asuntoa tulevat tuhoutumaan kokonaan.