Joensuun tulipalo | Suvantokadun kerrostalopalo oli sytytetty tahallaan, poliisi epäilee
Palon sytyttämisestä epäilty noin 60-vuotias mies on edelleen vangittuna.
Palon sytyttämisestä epäilty noin 60-vuotias mies on edelleen vangittuna.
Pompejin seinämaalauksen uskotaan viittaavan vieraanvaraisuutta ilmaiseviin lahjoihin, joita kreikkalaisen perinteen mukaan annettiin vieraille.
Vihdin kirkossa nähtiin viikonloppuna normeista poikkeava esitys, kun seurakunnan työntekijät lauloivat ja tanssivat konfirmaatiomessussa pyhää henkeä käsittelevän version Käärijän Cha cha cha -kappaleesta. Kaikki eivät kuitenkaan olleet esityksestä mielissään.
Samansuuruiset palkintorahat maksetaan turnauksissa, joissa on mukana sekä miehiä että naisia. Grand slamit ovat jo tasa-arvoisia.
Psykologi Lotta Heiskanen ei usko, että vanhempien laskuun syöminen johtuu itsekkyydestä.
Öljyjätti Saudi-Arabia ei kykene vastaamaan Venäjän öljyalennuksiin ja menettää siksi tilaa maailman öljymarkkinoilla.
Väistyvä päävalmentaja Jukka Jalonen ajattelee, että ykkösvaihtoehto Leijonille olisi suomalainen valmentaja.
HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Onnettomuuskomissio on suorittanut huvipuistossa tutkimuksia ja havainnut kahden pyörän irronneen pudonneesta vaunusta.
Antti Kaikkosen mukaan Suomen kannalta on ongelmallista, jos Venäjä on kovin epävakaassa tilanteessa.
Sisäministeriön raportti vuodelta 2017 maalaa Suomelle hurjan uhkakuvan jopa miljoonasta pakolaisesta itärajalla. Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä pitää raportin skenaarioita osittain vanhentuneina.
Kun palkanmaksufarssi jatkuu yli vuoden, on vaikea keksiä, miksi työntekijä enää valitsisi Helsingin.
Espanja aikoo säätää kyytipalvelun tarjoajille samanlaisia ympäristöön, liikenneturvallisuuteen ja julkiseen palveluun liittyviä rajoituksia kuin takseille.
Uutistoimisto AFP:n mukaan viranomaiset ovat etsineet kadoksissa olevaa naista viimeviikkoisesta räjähdyksestä lähtien.