Kyselyt | MTV:n hallituskyselyssä lähes puolet kannatti Purran eroa
Kyselyyn vastanneista yli puolet uskoi Petteri Orpon hallituksen kaatuvan ennen vaalikauden loppua.
Kyselyyn vastanneista yli puolet uskoi Petteri Orpon hallituksen kaatuvan ennen vaalikauden loppua.
Tennistähti Ulrikke Eikeri pahoitteli päätöstään norjalaismedialle.
Barcelonasta siirtyy Messin lisäksi muitakin huippupelaajia Inter Miamiin.
Kesän neljännessä yleisurheilun gp-kilpailussa nähdään useiden lajien Suomen huippunimet. HS seuraa hetki hetkeltä, miten Lappeenrannassa käy.
Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut kansainvälisen pidätysmääräyksen Putinista. Etelä-Afrikka on ICC:n sopimuksen allekirjoittanut maa, joka on näin ollen velvollinen pidättämään Putinin, mikäli tämä saapuisi maahan.
Max Verstappen kolasi saksalaiskuskin tylysti ulos kisasta.
Sijoitus- ja indeksirahastojen omistaminen olisi laissa yhä sallittua.
HS:n uutiskooste kertoo keskiviikon tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Lappeenrannan ja Imatran suunnalla on hyviä taukopaikkoja, joista löytyy ruokakriitikon suosimia herkullisia leipiä ja leivonnaisia.
Twitter voi vääristää poliitikkojen käsitystä kansan mielipiteistä, mediatutkimuksen professori Kaarina Nikunen Tampereen yliopistosta sanoo.
Kiinteistösektorin paine kohdistuu kaikkiin alan toimijoihin, analyytikko arvioi. Kauppakeskuksia vuokraavan Cityconin vuokralaiskanta on suhdannetilanteen kannalta vakaata.
Suomi peruu Venäjän Turun pääkonsulaatin toimiluvan. Tp-utva linjasi Turun pääkonsulaatin toimiluvan perumisesta keskiviikkona.
Luontokatoa EU:n parlamentin hyväksymällä ennallistamisasetuksella tuskin pysäytetään, mutta luonto saa ainakin toivoa.