Käynnissä on ”kultaryntäys” merenpohjaan – vihreän siirtymän mineraalinälkä voi vahingoittaa herkkiä ekosysteemejä
Merten pohjiin on vajonnut kalanrustoja, joiden ympärille on miljoonien vuosien aikana muodostunut mineraalipitoisia kokkareita.
Merten pohjiin on vajonnut kalanrustoja, joiden ympärille on miljoonien vuosien aikana muodostunut mineraalipitoisia kokkareita.
Tadej Pogačar kaatui 17. etapin alussa keskiviikkona.
Live Nation Finland vahvisti bändin tulon Suomeen ensi vuonna.
Pirkanmaalla on tehty kesän mittaan useita havaintoja susista. Kuhmoisissa liikkuu peräti 10 suden lauma, joista seitsemän on pentuja. Mäntässä liikkuvasta susiparista on tehty useita havaintoja tänä kesänä.
Vladimir Putin määräsi Venäjältä vetäytyneen ranskalaisyhtiön haltuunotosta. Asetuksessa todettiin, että Venäjä hoitaa Danone Russian liiketoimintaa ”väliaikaisesti”.
Jos kuluttajan oikeustoimikelpoisuudesta on epäilyksiä, on kaupanteosta luovuttava kokonaan.
Holvinpurku voi tapahtua nopeasti, jos rakenteissa ei ilmene yllätyksiä.
NHL-kiekkoilija Alex Galchenyuk on pyytänyt anteeksi lausuntojaan.
Tampereella pariskunta huomasi aamulla kerrostalon takapihalla veriroiskeita. Poliisi vahvistaa saaneensa ilmoituksen pahoinpitelystä pariskunnan kodin lähistöllä.
HIFK:n taustayhtiö on vienyt asian CAS:n päätettäväksi.
Tv-sarjan törkimyksestäkin voi pitää, mutta jossain raja tulee vastaan, Atte Järvinen sanoo.
Lehti myös sanoutuu irti rasismista. Päätoimittajan mukaan Purran puoliso ei osallistu uutisointiin perussuomalaisista.
Kirjastosta on varastettu lehtiä Espoossa. Ongelma on kirjastoneuvojalle tuttu, ja syyt lehtien katoamiseen ovat kirjavat.
Poliisin mukaan hotellihuonetta oli hajotettu. Hotellinjohtajan mukaan huoneet ovat kokeneet paljon pahempaakin.