Lukijan mielipide | Ilkivallan tekijät tuhosivat tutkimuskalustoamme
Vesistöseurantoihin käytettävien näytteenottovälineiden tuhoaminen jättää merkittävän aukon tiedon kertymiseen.
Vesistöseurantoihin käytettävien näytteenottovälineiden tuhoaminen jättää merkittävän aukon tiedon kertymiseen.
Suomen EU-politiikka on progressiivista ja EU:ta eteenpäin vievää.
Kaija-sali olisi lyhyenä nimenä helppo muunkielisillekin.
Historiakulttuuri on altis poliittiselle käytölle.
Suomen talouden kannalta olisi hyvä, jos EKP ei nostaisi nyt ohjauskorkoja.
Kasvatatko lapsestasi tottelevaista vai omatoimista? Tutkimus selvitti, miten lastenkasvatus näkyy politiikassa. Kaksi puoluetta erottui muista.
Välillä ihminen yrittää toimia yhden asian puolesta, mutta päätyy edistämään juuri päinvastaista. Jussi Halla-aho pilkkasi aikoinaan ankarasti sitä, että holokaustin pitäisi olla historiassa erityisasemassa. Nyt hänen oma puolueensa on hallituksessa luvannut kriminalisoida holokaustin kiistämisen.
Pääministeri Petteri Orpo sanoi Turun Sanomissa, että hallitus selvittää, voisiko infrahankkeita kiirehtiä rakennusalan ahdingon helpottamiseksi.
Aretha Franklin oli luonnonvoima, jonka elämän lähtökohdat eivät olleet helpot. Hän oli vasta 12-vuotias synnyttäessään esikoisensa.
Lentoyhtiö SAS:n viestinnästä kerrottiin, että koneesta on poistettu henkilö, joka ”ei miehistön mukaan ollut sopiva matkustamaan lennolla”.