Päätöksen mukaan samansukupuolisten parien avioliittoa ei kuitenkaan sallita.
”Me yritämme aina täällä herkällä korvalla kuunnella, mitä ympäristössä tapahtuu”, sanoo eduskunnan ravintoloiden päällikkö Annika Glade.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson mukaan lakiin on varattu liian vähän rahaa sisältöön nähden.
Vapaana liikkuva vuohilauma on herättänyt keskustelua Joroisissa.
Victoria 1 -laiva on ollut huollossa kuukauden. Sen lähdöt alkavat 12. lokakuuta.
Maailmankuulu ohjaaja pohtii HS:lle addiktion, sotien ja rasismin vaaroja.
Neuvottelujen piirissä on koko Veikkauksen organisaatio ja yhteensä 825 veikkauslaista.
Kesälahden velat ovat kasvaneet miljoonaluokkaan. Yritys on jälleen yksi konkurssiin viime päivinä mennyt rakennusliike.
Kun pitkäaikainen kansanedustaja Kimmo Sasi oli 11-vuotias, hänen vanhempansa ostivat perheen uuteen kotiin Tampereen Kauppakadulle astianpesukoneen. 60 vuotta myöhemmin kone on yhä Sasin käytössä. Hän on siihen hyvin sitoutunut.
Jokaisella tulee olla oikeus omiin mielipiteisiinsä, toteaa Pelaajayhdistys tiedotteessaan.