Prinssi Alemajehun kerrotaan olleen kuningatar Viktorian suosiossa, mutta kärsineen koti-ikävästä sen jälkeen, kun hänet vietiin Britanniaan.
F-35-hävittäjien huollossa on hitautta, selviää Yhdysvaltojen hallinnon tarkastusviraston raportista.
Ranska avasi tutkinnan RN-puolueen EU-varojen kavalluksesta jo seitsemän vuotta sitten. Marine Le Peniä voi uhata vankeus, sakko tai kielto toimia julkisessa virassa.
Helmarien muutos näkyy iloisena hyökkäyspelinä, hyvänä pelin rakenteena ja peli-ilona. Joukkueella on uudet kasvot, jotka kiinnostavat suomalaisyleisöä, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.
Voitto oli VPS:lle jo 12:s peräkkäinen.
Ainakin yksi ihminen on kuollut.
Syyskuussa Ruotsissa on tapettu yhdeksän ihmistä välikohtauksissa, joiden uskotaan liittyvän jengien välienselvittelyihin. Tämä tapauksista tiedetään.
25-vuotias opiskelija pidätettiin syyskuun alussa.
Viime vuosien aikana Turussa on aloittanut useita viinibaareja. Nyt sellainen aukesi myös Vähätorin laidalle.
Paul Heckingbottom vaatii kovempia rangaistuksia rasismin kitkemiseksi.
Adressin lähettäjä kävi lopulta viemässä kirjeen henkilökohtaisesti leskelle Tampereen keskustaan.
Vanhemmat yrittävät tehdä Lauttasaaresta turvallisemman katupartioinnilla.
Useammat Venäjän propagandistit ovat kertoneet lähettäneensä työtarjouksia Fox Newsin entiselle tähtijuontajalle. Huhuja mahdollisesta tulevasta ohjelmasta Venäjän valtion kanavalla ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan muista lähteistä.
Reunasen ottelu Kuopiossa päättyi ajassa 15.38.
Loud’n Live järjestää useita eri festivaaleja, muun muassa Seinäjoen Vauhtiajoja, Saaristo Festivaaleja ja Radio Nova -festivaaleja.