Kysely | Opiskelija, mihin käytät opintotukesi? Vastaa HS Nytin kyselyyn
HS Nyt tekee juttua säästötoimien vaikutuksista opiskelijoiden arkeen.
HS Nyt tekee juttua säästötoimien vaikutuksista opiskelijoiden arkeen.
Pussy Riotin toiminta Venäjällä kävi mahdottomaksi. Nyt ryhmän perustajajäsenet ovat siirtäneet aktivisminsa myös taidemuseoihin.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Järvenpään henkilöstöasiainjaosto päätti perjantaina jatkaa Järvenpään hallintojohtajan viran hakuaikaa. Valtiontalouden tarkastusviraston entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on yksi virkaa hakeneista.
Suomen suunnitelmista esittää norppasaaristoa luonnonperintökohteeksi kerrottiin vuoden 2020 lopussa.
Tampereen Nokia-areena ja Porin Enersense-areena näyttävät pesäpalloa.
Kaksi metsästäjää olivat ihmisen kimppuun hyökännyttä karhua ampuessaan osuneet myös karhun alle jääneeseen.
Uhrit olivat autossa, ja toinen heistä vastasi ampumalla. Oikeus kuitenkin hylkäsi heidän syytteensä kiväärimiehen tapon yrityksestä.
Suomen Kuvalehden vuoden 2023 numeron 38 jakelu viivästyy painokoneen rikkoutumisen vuoksi. Pahoittelemme tapahtunutta. Toimitamme lehden mahdollisimman pian. Voit lukea lehden jo nyt verkossa näköislehtenä. Kaikki jutut löytyvät myös verkosta koottuna Viikon lehteen. Tilaajana pääset…
Ujuni Ahmedin ja vähemmistötyttöjen tarina on täynnä tyttöenergiaa.
Kaakkois-Suomen poliisi kertoi perjantaina iltapäivällä, että pakoon kaahannut pysäytettiin piikkimatolla Porvoonväylällä.
Netflix-sarjassa seurattiin Kylmäkosken vankilassa olleiden vankien elämää. Sarjan juontaja kertoo tuoreessa haastattelussa, että yksi suomalaisvangeista ammuttiin kuoliaaksi tämän vapauduttua vankilasta.
Selvitys koskee vuosina 2018–2021 valmistettuja Ecosport-ajoneuvoja.
Miksi Irja Karvonen vaikeni 18 ensimmäisestä elinvuodestaan?
Kehotus on voimassa toistaiseksi. Vedellä voi kuitenkin peseytyä normaalisti.