Ramona Forsström haluaa talliinsa artisteja, joiden ura kestää pitkään.
Jää nousi ykkössijalle yleisöäänestyksessä, johon osallistui noin 22 000 ihmistä.
Ville Valkonen (kok) kertoo yllättyneensä asian saamasta julkisuudesta. Hänen mukaansa puoluejohto ei tiennyt keskustelusta.
Rkp:ssä ihmetellään, miten vähäisellä keskustelulla puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson runttasi läpi kannan, ettei puolue aseta omaa presidenttiehdokasta, kirjoittaa HS:n toimittaja Marko Junkkari.
Ulvilan Harjunpäässä juhli satoja nuoria lauantaina. Monet olivat päihtyneitä ja tilanne oli poliisin saapuessa paikalle yleisen sekava.
Luvattomat julisteet hyökkäävät pormestaria, poliisia ja Staraa vastaan.
Finlandia-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten, ja juhlavuoden kunniaksi suomalaiset pääsivät valitsemaan kaikkien aikojen kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan. Äänestyksen voittaja vie kirjaviisaudesta luonnon ja toimeentulon karuihin peruselementteihin.
Veikkausliiga-paikka ratkeaa sunnuntaina Maarianhaminassa.
Hengitystieinfektioiden sesonki on alkamassa. Rokotusaikoja voi jo varailla.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) mukaan Israelin kanssa käytävällä asekaupalla ”ei ole yhteyttä” Suomen äänestyspäätöksiin esimerkiksi YK:ssa.
Ravintoloissa Sevilassa oli samasta ruoka-annoksesta kolme eri kokoa.
Kalle-pojan tuplamestaruus kirvoitti Harri Rovanperältä isoja sanoja.