Epäilty murha liittyy Aamulehden mukaan uhrin ja epäillyn väliseen parisuhteeseen.
Tärkeä lähtökohta on, että yksinäinen nuori etsisi ystäviä omista tarpeistaan käsin, eikä alkaisi vain miellyttää toisia.
Elokuvateatteri Rivierassa Helsingin Punavuoressa järjestettiin lauantaina koirakino, jossa koirat ja ihmiset saivat nauttia yhdessä liikkuvasta kuvasta.
Rovanperä ajoi Keski-Euroopan rallissa toiseksi ja varmisti MM-kullan.
HS kysyi lukijoilta, minkä vuoksi he ovat alkaneet käyttämään nikotiinipusseja. Vastausten joukkoon mahtuu paljon suitsutusta mutta myös tunnustuksia riippuvuudesta.
Rovanperän pahin uhkaaja, tallikaveri Elfyn Evans joutui keskeyttämään lauantaina.
Nyt molemmat suomalaisveneet ovat suorittaneet ensimmäisen etapin Ocean Globe -maailmanympäripurjehduksessa.