Judd Trump hakee maailmanlistan ykköspaikkaa.
Kainuulaisen Puolangan kunnan Tiktok-kanava puhuttelee varsinkin nuoria.
Suomalaisjudoka Martti Puumalainen voitti raskaansarjan EM-tittelin.
Formula ykköset kisaavat Brasiliassa.
Terveysjätti Attendo vastaa nyt syytöksiin vanhuksen saamasta heikkolaatuisesta ruuasta. Vanhuksen kanapastassa ei ollut juuri lainkaan kanaa.
Ekaluokkalainen kertoi koulussa, että isäpuoli lyö vyöllä. Oikeudessa lapsen sanalla ei ollut riittävästi todistusvoimaa.
Ilmiötä selittää se, että ”korvamme vain ovat väärässä paikassa”.
Mielenosoittajien portaille jättämät pehmolelut oli tarkoitus lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille, joka toimittaa ne vastaanottokeskuksiin.
Marraskuussa muistellaan kahta valtiomiestä. Unto Hämäläinen saa luvan aloittaa.
VPS voitti jälleen FC Hongan maalein 1–0.
Myyttiseen asemaan noussut muotisuunnittelija Phoebe Philo julkaisi odotetun nimikkomerkkinsä malliston, jota on odotettu nyt kuuden vuoden ajan. Näin suunnittelija saavutti kulttijohtajan aseman.