Mika Häkkinen kävi kuoleman porteilla Adelaidessa 1995, kun hänen autonsa törmäsi holtittomasti rengasvalliin ja betonimuuriin. ”Kuulen kauhean metelin vaan, kun se osuu siihen kanttariin.”
Marraskuun 1923 oluttupavallankaappaus epäonnistui, mutta se oli esinäytös myöhemmille hirveyksille. HS kertoi Hitlerin sanoneen, että ”kansallinen vallankumous” oli ”kohdistettu Berlinin juutalaishallitusta vastaan”.
”Talot ovat haudanneet kaiken mukanaan, ei ole juuri mitään syötävää.”
Suomalaistähti Kalle Kossila koki kovia Växjön 9–1-voitossa Oskarshamnissa.
KCNA käyttää uudesta juhlapyhästä nimeä ohjusteollisuuden päivä.
Koiranulkoiluttajat kritisoivat isojen valmistajien tuotteiden laatua, luotettavuutta sekä Mustin ja Mirrin tiedottamista.
33-vuotias Joonas Pylsy kertoi raskaasta päätöksestään Salibandyliiton tiedotteessa.
Vuokatissa nähtiin jännittävä loppuratkaisu naisten viestikisassa. Lopulta voiton vei Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen.
Venäjällä on suuri johtaja, mutta tämä ei ole vapaa yksilö vaan ihmisverkostoille rakentuvan järjestelmän vanki.
Edetessään mies rikkoi kahden oven lukitukset, kertoo poliisi.
Kaija Saariahon trumpettikonserton jälkeen Verneri Pohjola kurottaa kauemmas oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen pitää formula ykkösten sääntöuudistusta jopa vaarallisena.
Turun raitiotien on arvioitu nostavan raitiotiereitin asuntojen arvoa. Arvonnousu on todennäköisesti sitä suurempaa, mitä kauempana alue sijaitsee keskusta-alueesta. Hakukone näyttää vaikutukset alueittain.
Onko Helsingin pakko kasvaa koko ajan? Osaa kaupunkilaisista ahdistaa varsinkin lähiluonnon katoaminen uusien asuntojen tieltä. Kaupunkitaloustieteen professori Tuukka Saarimaa vastaa huoliin.