Australia | Vaeltavat rotat terrorisoivat pikkukaupunkeja – ”Rotat tuhosivat auton kirjaimellisesti yhdessä yössä”
Australian sisäosien kokema kostea kausi on pakottanut jyrsijät liikkeelle, ja kulku on suuntautunut rannikolle.
Australian sisäosien kokema kostea kausi on pakottanut jyrsijät liikkeelle, ja kulku on suuntautunut rannikolle.
Elämä järjestelykeskuksissa on rajoitetumpaa kuin vastaanottokeskuksissa. Edellisen kerran Suomeen perustettiin järjestelykeskus vuonna 2015.
Emil Ruusuvuori saatetaan nähdä tositoimissa, kun Suomi kohtaa Australian Davis Cup -välierässä perjantaina.
Fintraffic kertoi viasta torstai-iltana.
Valot päälle! -marssilla torstaina Helsingissä vastustettiin hallituksen kaavailemia heikennyksiä työelämään.
HS10 Sarjat poimii esiin viime aikojen kiinnostavinta katsottavaa televisiosta ja suoratoistopalveluista. Tällä viikolla listalle on noussut uutuuksina ainakin kokkausta ja kuninkaallissarjan päätöskausi.
Kostamuksessa viranomaiset kertoivat ohjanneensa Suomeen pyrkiviä ulkomaalaisia Murmanskin alueen raja-asemille. Kaupunkilaisia Kostamukseen saapuneet siirtolaiset sekä säälittivät että pelottivat.
Perjantaina määrä vapauttaa yhteensä 13 Hamasin ottamaa panttivankia. Neljän aselepopäivän aikana panttivankeja on määrä vapauttaa yhteensä 50.
Ruotsalaisen juoksijan elämä päättyi liian varhain.
HS keräsi yhteen Helsingin yksityisten kuntosalien hintoja. Vertailun mukaan kaupungin salit eivät välttämättä ole yksityisiä paljoakaan halvempia.
Australianlabradoodle on suosittu koirarotu, jolla ei ole virallista statusta. HS selvitti, miksi rotua ei ole tunnustettu ja mitä sen tunnustamisesta voisi seurata.
Näyttelijä Aku Hirviniemi ilmoitti torstaina peruneensa loppuviikon keikat ja jäävänsä sairauslomalle.
Hyväntekeväisyysarpajaisten tuotot kasvoivat liian suuriksi.