”Sekä yhtiön että Nordpoolin järjestelmissä on valtava virhe, jos tämmöinen on päässyt läpi”, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Musiikintekijänä Olli Ahvenlahdesta on ollut todella moneksi mutta tärkeintä on aina ollut jazz, paljastaa uusi elämäkerta.
”Ei hän kyllä montaa sekuntia siinä voittanut”, HS:n lukija sanoo.
Puukolla varustautunut mies haavoitti viittä ihmistä, joista kolme on lapsia.
Frans ja Edith Stockmannin huvilasta oli noussut vasta kivijalka, kun sairaudet veivät pariskunnan ja jättivät perheen pojan orvoksi.
Helsinkiläisnuoret linjaavat, miten he kehittäisivät kaupunkia ja nuorten asioita. Marcus Anttila, 16, rajoittaisi nuorten liiallista somen käyttöä ja Maija Illikainen, 16, tekisi kasvisruuasta maistuvampaa ”möykkyisen riisin” sijaan.
Walesissa ja Puolassa on oltu tyytyväisiä EM-jatkokarsintojen arvontatulokseen.
WHO esitti Kiinalle virallisen pyynnön saada yksityiskohtaista tietoa lasten hengityselinsairauksien lisääntymisestä. Pyynnössä mainittiin myös ”lasten raportoidut keuhkokuumeryppäät”.
Krp epäilee kahta Hallikaisen tyttäristä avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen.