Tuto tekee valituksen Urheilun oikeusturvalautakuntaan.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 31-vuotiaan miehen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Uhrit olivat 6-8-vuotiaita.
Unkarin EU-kriittinen pääministeri ei aja maansa eroa unionista, vaikka asettuukin sitä vastaan tämän tästä, järjestöjohtaja István Hegedus arvioi.
Arkadia-seuran mukaan tarvitaan ulkopuolinen taho selvittämään, miten hyvin Yle hoitaa sille laissa määriteltyjä tehtäviä.
Suomen uimaliiton mukaan Louna Kasvio on tervetullut maajoukkuetoimintaan.
Professori Sakari Melander näkee ongelmalliseksi sen, kuinka lavea kunnianloukkauksen tunnusmerkistö on.
Noho Partnersin mukaan sen kesällä ostaman sveitsiläisen Holy Cow -hampurilaisketjun liiketoiminta on kehittynyt odotuksia paremmin.
Mediayhtiöiden johtajien irtisanominen on muuttunut poliittiseksi ilmiriidaksi uuden hallituksen ja vanhan vallan välillä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r) aikoo ilmoittaa tammikuun loppupuolella, lähteekö hän eurovaaleissa ehdolle.
Ensi vuoden aikana pitäisi tehdä valinta neljästä vaihtoehdosta.
Leipäjuustolle ja juustoleivälle haetaan nimisuojaa Euroopan komissiolta, kertoo Ruokavirasto.
Kalleimmillaan sähkö on torstaina kello 7–8, jolloin sähkö maksaa arvonlisäveroineen noin 8,5 senttiä kilowattitunnilta.
Uudet säädökset tarkoittaisivat muun muassa maahantulijoiden tiukentunutta seulontaa EU:n ulkorajoilla.
Suomeen tuleva EU:n suurin kemiallisten, biologisten ja ydinonnettomuuksien varalta perustettava varasto sisältää suojavarusteita, mittalaitteita, lääkkeitä ja vasta-aineita.
Ricky Waxlax ei Iltalehden mukaan ilmoittautunut asepalvelukseen määräaikaan mennessä.
Toisessa tapauksista poliisi löysi yhteensä 15 koiraa asunnosta, jonka lattiat olivat eläinten jätösten peitossa.