Sudet | EU-komissio haluaa höllentää susien suojelua
EU-komission ehdotus vaatii jäsenmaiden hyväksynnän, jotta sitä voidaan edistää.
EU-komission ehdotus vaatii jäsenmaiden hyväksynnän, jotta sitä voidaan edistää.
Neste suunnittelee Porvoon jalostamoalueelle yhteensä jopa 2,5 miljardin euron investointeja uusiutuviin polttonesteisiin ja kierrätyskemikaaleihin. Toimitusjohtaja Matti Lehmuksen mukaan ensimmäiset askelet on jo otettu.
Kiekko-Espoo sai liigalisenssin, mutta Tuto jäi ilman lisenssiä.
Huittisten epäillyn vauvakaapparin motiivi ei selvinnyt esitutkinnan aikana, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Nuori nainen ilmestyi entiseen asuntoonsa ja ryhtyi pahoinpitelemään kämppäkaveriaan. Nainen syyllistyi myös toiseen pahoinpitelyyn vain reilu kuukauden kuluttua edellisestä.
St1 lähtee sähköautojen latausbisnekseen ja rakentaa 33 laturikenttää Suomeen. Ensimmäiset avautuvat näillä näkymin keväällä.
Ilotulituksessa täysin yllättäen räjähtänyt pata sinkosi ilotulitteita yleisön joukkoon marraskuussa
Mika Aaltolan (sit) kannatusluisu jatkuu.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb sanoo arvojensa pohjaavan vahvasti anglosaksiseen ja amerikkalaiseen maailmaan. Näin hän arvioi HS:n Pressapodissa.
Lehterivieraiden tulee jatkossa jättää kantamuksensa lokeroihin.
Gérard Depardieuhun on kohdistunut viime aikoina useita syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.
Talousvaikeuksiin kaatunut CAG osallistui oligarkki Gennadi Timtšenkon lentoyhtiön omistusjärjestelyihin Timtšenkon pakotelistauksen jälkeen vuonna 2014.
Laavavirta näyttää uhkaavan voimalan kuumavesiputkea.
Aquaman and the Lost Kingdom jättää Amber Heardin vauvankantajan rooliin.