Emma Sofianna Söderholm nostaa esiin nuorten mielenterveysongelmat toisessa romaanissaan Toisinaan valo hiipuu.
Pelastuslaitoksen tiedossa ei ollut vakavia loukkaantumisia.
Näytön perusteella jäi mahdolliseksi, ettei jalankulkija ollut suojatiellä. Näkyvyys oli erittäin huono, ja oikeuden mukaan pojalla ei ollut autoilijan nähtävissä olevia heijastimia.
Kirjeitä Venäjältä -sarjan kirjoittaja Ivan seuraa keskusteluja Gazan sodasta. Kremlin kanta kieppuu kuin tuuliviiri.
Sami Virtanen ja Veera Kyrö kehittivät tälle joululle Excelin, joka helpottaa järjestelyjä ja ajanhallintaa – ja ennen kaikkea vähentää paineita.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
HS etsii tietoja Helsingin seudun joulukuusikaupasta.
Olli Jokinen jättää Jukurit kauden päätteeksi.
Asiantuntija pelkää, että pakolaisista ei kanneta vastuuta enää muuallakaan, jos Ruanda-suunnitelman kaltaiset käytännöt yleistyvät Euroopassa.
Sanakirja Svenska Akademiens ordbok paisui yli sadassa vuodessa 39-osaiseksi teokseksi. Sen tekijöiden urakka jatkuu edelleen sähköisen version parissa.
Macronin mielestä näyttelijältä ei pitäisi ottaa pois ranskalaista ritarin arvoa.
Enimmäisrangaistus olisi ollut viisitoista vuotta, nyt tuli kahdessa eri tuomiossa vain kaksi kuukautta vähemmän.