Tulipalot | Töölössä tulipalo kerrostalossa, yksi huoneisto tuhoutui asuinkelvottomaksi – yksi ihminen viety sairaalaan
Palo rajautui yhteen huoneistoon Aurorankadulla sijaitsevassa asuinkerrostalossa.
Palo rajautui yhteen huoneistoon Aurorankadulla sijaitsevassa asuinkerrostalossa.
"Kysyn vielä näin muutaman vuoden jälkeenkin, mikä tässä on järkevää."
Poliisin surmaaman George Floydin tapaus tunnetaan jo ympäri maailmaa. Kuva Berliinistä.
Maikku kasvattaa esikoistaan ilman isähahmoa.
Kalle Rovanperä aloittaa Toyotan Jyskälä-testit.
Milanossa avattiin maanantaina uimalaitokset.
Uudessa systeemissä lauantain nykyisten aika-ajojen sijaan ajettaisiin puolen tunnin kilpailu, johon kuljettajat lähtisivät MM-tilanteen käännetyssä järjestyksessä.
Mascate Matchin hoitaja Hanna Rakkolainen kertoo videolla fiiliksistään starttien aikana.
"Muistelen, että joitakin kuukausia sitten löydettiin varastettu ruohonleikkuri vastaavanlaisen sirun ansiosta."
Eläintarhassa puututtiin boakäärmeen toimiin. Thaimaassa sijaitsevan Khao Khewonin eläintarhan työntekijä joutui häätämään peuran ympärille kääriytyneen boakäärmeen, koska tie piti saada tyhjäksi ja peura oli vielä elossa. Boakäärmeet ovat kuristajakäärmeitä, jotka nappaavat saaliinsa kuristamalla. Videon peuralla oli onnea matkassa.
Kallion Roskapankin terassilla riitti asiakkaita heti aamuyhdeksältä.
Charles Leclerc totesi tehneensä virheen ollessaan tähän saakka hiljaa. Daniel Ricciardo kuvaili viime aikojen tapahtumia häpeällisiksi.
Nyt kehtaa käyttää sortseja: Late Johansson esittelee pannatonta nilkkaansa Mikkelin torilla.
Maan itäosissa riehunut epidemia ehdittiin juuri julistaa voitetuksi.
Jarmo Kekäläinen ei ainakaan tällä hetkellä voi matkustaa Suomeen.
Poliisilla ei ole käsitystä yhteenoton syystä. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut tilanteessa.
Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut suurimmat sallitut poroluvut alkaneelle kymmenvuotiskaudelle. Osakaskohtainen suurin sallittu poroluku on 500 eloporoa.
Helsingin poliisi joutui erottamaan saman nuorisoporukan kahteen kertaan juna-asemien läheisyydessä.
Viime kaudella jälleen HJK:n riveihin palannut Erfan Zeneli siirtyy helsinkiläisseurasta sarjatasoa alemmas AC Kajaaniin.
Koronakevät on voinut hidastaa superbakteerien leviämistä Suomessa monellakin tavalla.
Wallu Valpio jakoi vinkkinsä kesäheilan metsästykseen.
Entinen ravivalmentaja Stefan Hultman on suosittu asiantuntija Ruotsissa.
Ravintolat saivat taas avata ovensa 1.6.2020. Sisätiloissa asiakasmäärä pitää kuitenkin puolittaa normaaliin nähden.
Tenniksen SM-turnaus jää Suomen tenniksen ykköstähdeltä Emil Ruusuvuorelta väliin Serbian kutsuturnauksen vuoksi.