Barcelona ja Juventus jättikaupoilla – taustalla sääntöjen kiertäminen
Miralem Pjanić (etualalla) on edustanut torinolaista Juventusta vuodesta 2016. Kuvassa Pjanićin takana hölkkäilee Sami Khedira.
Miralem Pjanić (etualalla) on edustanut torinolaista Juventusta vuodesta 2016. Kuvassa Pjanićin takana hölkkäilee Sami Khedira.
Damian ja Elizabeth Hurley vuonna 2018.
Tämä on tiettävästi ainoa säilynyt valokuva Antonov A-40 lentävästä tankista.
Perhostutkija ihmetteli aikanaan, miksi hän ei ikinä nähnyt suoperhosia. Ongelma ratkesi, kun hän lähti suolle.
Heikkisen käsialaa ovat muun muassa Miljoonasateen kappaleet 506 ikkunaa ja Tulkoon rakkaus.
Vesivoimayhtiö Kemijoki Oy peruskorjaa kaikki seitsemän Kitisen varrella sijaitsevaa voimalaitostaan. Urakka alkoi Porttipahdalta.
Miljoonasade perustettiin vuonna 1985. Olli Heikkinen kuvassa toisena vasemmalta.
Pukki vaihdettiin kentältä toisella puoliajalla.
Lotossa ei tullut yhtään täysosumaa kierroksella 26/2020.
Nooralotta Neziri (vasemmalla) ja Annimari Korte halasivat juoksun jälkeen.
Kipinä maaseutuelämään syttyi jo nuorena, Tuomo Turjansalo kertoo.
Pöntössä voi olla useammankin naaraan munia yhden telkän haudottavana.
Tehohoitoa tarvitsi loppuviikosta Suomessa enää yksi koronaviruspotilas, jota hoidettiin Husin alueella.
Tittelihaaveet kokivat kovan kolauksen Celta Vigon Iago Aspasin viime hetken vapaapotkulla.
Suviseuroja voi katsoa internetissä useista eri paikoista.
Nooralotta Neziri ja Annimari Korte olivat nopeimmat Espoossa lauantaina.
Toni Kuusela on vireessä.
Myös Suomen maajoukkuepelaaja Heidi Kollanen osui vapaapotkusta.
Maidontuottajat Anna Kurkinen ja Olli-Pekka Lumiaho pitävät pärjäämisen avaimina jatkuvaa kehittämistä sekä hyviä yhteistyökumppaneita. Kuudentoista satatonnarin ja yhden 150-tonnarin tilalla arvostetaan myös työtä helpottavia ratkaisuja, jotka näkyvät erityisesti vuosi sitten käyttöön otetussa kahden robotin lypsypihatossa.
Varkaat onnistuivat hämäämään myyjän huomion toisaalle. Rawalpindin kaupungissa Pakistanissa kuvatulla videolla nähdään, kuinka kännykkäliikkeeseen saapuneen nelikon muut jäsenet ohjaavat myyjän huomion muualle, kun yksi hiipii aivan myyjän taakse varastamaan kännyköitä. Lähde: Reuters
Tiktokissa muistellaan koskettavalla tavalla edesmenneitä läheisiä. Nuorten suosimassa videopalvelu Tiktokissa on levinnyt kesäkuun ajan varsin koskettava haaste. Haasteessa muistellaan edesmenneitä perheenjäseniä, ystäviä ja lemmikkejä luomalla vanha, merkityksellinen valokuva uudelleen ilman edesmennyttä henkilöä. Haasteen tarkoitus on kuvata, miltä elämä tuntuu ilman rakasta läheistä.
Ulkomaalaisten kynnys valittaa työnteon olosuhteista on ollut korkea, sanoo STM:n valvontajohtaja Arto Teronen. Nyt kun tiloilla työskentelee tavallista enemmän kotimaista työvoimaa, yhteydenotot aluehallintovirastoihin voivat Terosen mukaan lisääntyä.