Ikäihmisten vaikea kevät helpottaa vihdoin - Raimo Ilaskivi: "Kolmen kuukauden takatukka täytyy leikata”
Ikäihmisten suosituksia poistetaan. Kuvituskuva.
Ikäihmisten suosituksia poistetaan. Kuvituskuva.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Alkoholiliikkeen omistaja May Boyce veti aseen esiin, kun hän huomasi liikkeessään varkaita. 26 vuotta kauppaansa pyörittänyt Boyce kertoo joutuneensa turvautumaan aseeseen ensimmäistä kertaa urallaan – En usko että tänään, Boyce kertoo sanoneensa varkaalle huomattuaan tämän hämäräpuuhat.
Hakemusruuhkasta huolimatta YTK näkee valoa tunnelin päässä.
Kuntaliiton erityisasiantuntija huomauttaa, että ihmiset tarvitsevat myös jäteasioissa tiettyä säännöllisyyttä ja neuvontaa.
Chouviatin perhe piti tiistaina lehdistötilaisuuden ja vaati oikeutta läheiselleen.
Oskar Lindblom pelasi edellisen NHL-ottelunsa joulukuussa.
Mainos on osa Uuden-Seelannin hallituksen kampanjaa valistaa vanhempia internetsisällöistä, jotka eivät sovi lapsille. Kieliposkessa tehdyssä mainoksessa fiktiivinen pornonäyttelijäpariskunta ilmaantuu alastomana perheen ovelle ja kertoo äidille tämän alaikäisen pojan katselevan heidän videoitaan netissä. – Yleensä esiinnymme aikuisille, mutta hän on vasta lapsi. Hän ei välttämättä tiedä miten ihmissuhteet oikeasti toimivat.
Heinäkuussa lämpötilat palautuvat keskimääräisiin Suomen kesälukemiin.
Paikalla on pelastuslaitos sammutus- ja pelastustöissä.
Jos perinnebiotooppeja ei laidunnettaisi tai niitettäisi, ne kasvaisivat umpeen ja menettäisivät monimuotoisuutensa.
Haka pudotti puolustavan Suomen cupin voittajan varamiehen osumalla.
James Middleton rakastaa koiria.
Frölunda on SHL:n hallitseva mestari voitettuaan finaalit keväällä 2019.
Yli 70-vuotiaille tarkoitetut epidemiasuositukset päätetään välittömästi.
20-vuotias Westling pääsee ajallaan juuri tämän vuoden Euroopan-tilaston 30 parhaan joukkoon.
Vain Etelä-Karjalassa ja -Savossa saatiin sateita sopivasti sadonkorjuun jälkeen, joten siellä nurmet ovat hyvässä kasvussa.
Italian rajat ovat auki ilman karanteenivaatimuksia EU:n jäsenvaltioiden maiden asukkaille ja Schengen-alueella asuville.
Rengaspaineiden tarkkailu kuuluu osana jokaisen autoilijan arkea.
Dallas Stars antoi työntekijälleen potkut.
Toukokuussa ensimmäisten päivärahahakemusten määrä putosi kolmanneksen huhtikuusta.
Gwen Stefani ja Gavin Rossdale vuonna 2011.
Vain kotimaisten joukkueiden voimin pelattava suurturnaus houkutteli mukaan ennätysmäärän tyttöjoukkueita.
Ohjelman toimet perustuvat vapaaehtoisuuteen, ja ne tehdään yhteistyössä maanomistajien ja sidosryhmien kanssa.
Tiia Kuikka tähtää Tokion olympialaisiin.