HS Turku | Päiväkodin opettajista on pula, mutta opiskelupaikkoja ei saatu täyteen – ”Tätä vähän aavistelimme”
Turun yliopistossa oli kevään yhteyshaussa jaossa 160 varhaiskasvatuksen opettajan opiskelupaikkaa. Vain 120 täytettiin.
Turun yliopistossa oli kevään yhteyshaussa jaossa 160 varhaiskasvatuksen opettajan opiskelupaikkaa. Vain 120 täytettiin.
Pessi Levannon musiikkia on kuultu yli kolmessakymmenessä teatterielokuvassa. Näitä ovat muun muassa Oma maa ja Kätilö.
Oppositiopoliitikkojen mielestä hindunationalistinen valtapuolue pelaa poliittista peliä maan nimellä ensi vuoden vaalien edellä.
Marinin hallitus varasi 30 miljoonaa euroa turvepeltojen muuntamiseen kosteikoiksi. Orpo nimesi tuen leikkauslistalleen, eikä sitä löydy VM:n budjettiesityksestä.
Paloesimiehen mukaan tilanne johtui kiinteistön autotalliremontissa käytetystä liuotinaineesta.
15 pelaajaa boikotoi viime syksynä Vildan valmentamaa maajoukkuetta.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottajan mukaan aseneuvottelut Venäjän ja Pohjois-Korean välillä etenevät aktiivisesti.
Viime syksynä Eveliina Tammenlaakso sai diagnoosin, jota hän oli osannut jo odottaa. Sen jälkeen hän on ymmärtänyt, miten väärin häntä on tulkittu monissa tilanteissa.
Suomalainen muotoilutoimisto palkittiin kilpailussa, jossa haettiin luksusauton ostokokemusta tulevaisuudessa.
Pedro Rocha pyysi anteeksi Luis Rubialesin asiatonta käytöstä.
Sunnuntaisessa mielenosoituksessa nähtiin banderolli, jossa kirjoitettiin Petteri Orpon ja Riikka Purran päiden leikkaamisesta. Banderollin takana on anarkistiryhmä, joka toimii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä ja haluaa kumota kaikki hallitukset.
Kansliasta ainoastaan todetaan, että valmisteilla on ollut nimitys, ”joka ei ole päätynyt päätökseen saakka”.
Viitelaatu Brentin tynnyrihinta on tiistaina noussut 1,4 prosenttia ja ylittänyt 90 dollarin rajan ensimmäistä kertaa sitten marraskuun.
Ensimmäiset muutokset työttömyysturvan ehtoihin halutaan voimaan jo ensi vuoden alusta lukien. Lainsäädännön valmisteluvaiheen kuulemiskierros on normaalia lyhyempi.