Otkesin tutkimukset paljastavat, että ranta Dragsvikin onnettomuuspaikalla on syvä ja mutainen.
Kolumbialainen kapinallisryhmä vapautti Liverpoolin Luis Díazin isän.
Kovaa biletystä ja isoa terassia kaipaavalle Kafé Koman klubi on oiva valinta. Istuskelemaan baariin on turha tulla.
HS Nyt on arvioinut ison osan Helsingin yökerhoja. Lue kaikki pika-arviot tästä.
Slovakian naisten pääsarjassa nähtiin historialliset murskajaiset.
Ministeri Valtosen vierailu Berliiniin osui kristalliyön juutalaisvainojen vuosipäiväksi. Valtosen mukaan suomalaisministerien kesällä paljastuneet natsiaiheiset vitsit eivät ole nousseet esiin.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli selvitystä turvatiloissa torstaina. ”Poliittisen johtopäätökset tehdään sitten aikanaan. Selvitysosuus on nyt jotakuinkin kasassa”, valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen sanoo.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi erikoissyyttäjän aiemman päätöksen jättää esitutkinta tekemättä.
Janina Frytä on kutsuttu miesten päiväuneksi ja Suomen seksikkäimmäksi naiseksi. Hänelle itselleen ulkonäkö ei merkitse enää kovinkaan paljon.
Noice-startupin pelipalvelu on tulossa pian testimarkkinoille ja yhtiö keräsi nyt lähes 20 miljoonan rahoituksen.
Näkökyvyn palautumisesta ei ole kuitenkaan varmuutta.