Pikaratikka | Henkilöauto eksyi jälleen pikaratikan kiskoille Viikissä
Autot ovat aiemminkin erehtyneet pikaratikan kiskoille.
Autot ovat aiemminkin erehtyneet pikaratikan kiskoille.
Leijonat kohtaa Sveitsin Karjala-turnauksen avauksessa.
Virpi Rajalan kissat söivät Mustin ja Mirrin myymää Smaakin kissanruokaa. Molemmat kissat alkoivat voida pahoin, ja lopulta kissat jouduttiin lopettamaan.
Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksikin tituleerattu Anne Brunila sanoo tuntevansa häpeää siitä, miten Wolt suhtautuu ulkomaalaistaustaisiin ruokalähetteihinsä. Hän kuitenkin sanoo, että hänen tarkoituksenaan ei ole verrata ruokalähettejä Woltin menestyksellä rikastuneisiin.
Acehin rauha oli presidentti Martti Ahtisaaren suuri saavutus. Konfliktin osapuolten pääneuvottelijat saapuivat kaukaa Indonesiasta jättämään hänelle jäähyväiset. He kertovat, miten Ahtisaari sai rauhan aikaiseksi kovuudella, lempeydellä ja oveluudella. Lopulta käteltiin mutta sitä ennen myös halattiin.
Anthony Joshua puhuu perhearvoista BBC:n haastattelussa.
Tia Kouvo kuvasi esikoiselokuvansa omassa mummolassaan, joka on nyt purettu. Elokuvan kipeän koominen perhepiiri on kuitenkin rakennettu vain elokuvaa varten.
Uutisraportti-podcastissa käsitellään ja analysoidaan tämän viikon kolme tärkeintä uutista.
Siirto ei onnistu ilman Sitran hallintoneuvoston hyväksymistä. Neuvoston puheenjohtaja Mika Lintilän (kesk) mukaan Rauhanrahaston tukeminen ei kuulu Sitran tehtäviin.
Harri Heliövaara ja Andreas Mies kohtaavat välierissä saksalaisparin.
Venäläisyritysten on vaikeaa löytää työntekijöitä, kun valtio pumppaa rahaa sotateollisuuteen.